 |
| Siviilihäät rannalla Ometepe-saarella |
Hääjuhlassa paikalla olivat miehen vanhemmat, paikallinen pastori ja muutamia sisaruksia perheineen. Sisaruksia on oikeasti NOIN 15, mutta läheskään kaikki eivät olleet paikalla saati tienneet koko naima-asiasta. Morsiamen isälle lähti hääaamuna viesti: “Minä menen tänään naimisiin, t. Emmi.” Olin kyllä lähettänyt varoittelevan postikortin jo kuukausia aiemmin, mutta Posti-Kusti eksyi matkalla Suomeen.
 |
| Lehtiseteli tuoreelle vaimolle |
|
|
| Coyol-minikookossormukset |
 |
| Anoppi keittää riisiä häitä varten |
 |
| María valmistelee mehua hääjuhlaan |
 |
| Kirkko, jossa hääjuhla järjestettiin Jumalanpalveluksen yhteydessä |
 |
| Kukkien keräystä kirkkoon |
 |
| Kaasojen ja bestmanien kunniakuja kirkkoon saapuvalle hääparille |
 |
| Polvistuminen kovalle kivilattialle |
 |
| Itsepäinen iltatähti ei antanut lupaa pussailla ennen yllätysnumeroa: yksi juhlan lapsista kiikutti morsiamen pyynnöstä kielletyt coyol-sormukset estradille, jotka pujotettiin nimettömiin |
 |
| Ja sitten oli lupa suudella morsianta |
 |
| Kuva: Hanna Erikson |
Toisissa häissä tarjosimme juhlaväelle ruokaa ja tuoremehua, jotka valmistivat sulhasen siskot ja mamá. Häälahjaksi saimme pastorilta 200 cordobaa eli noin 6 euroa.
Ihan noin vain omasta uteliaisuudesta ja mielenkiinnosta kysyin, eikö paikalliseen kulttuuriin kuulu antaa hääparille häälahjoja. Sain vastaukseksi, että kyllä kuuluu, mutta saadakseen lahjoja on lähetettävä vieraille paperinen kutsu juhlaan. Hupsis, jäi kyllä kutsut tekemättä. Perinteisesti lahjat ovat saippuaa, suihkushampoota, deodoranttia, t-paita tai sandaalit.
Lähtöpäivä Suomeen lähestyi, kahdet hääjuhlat oli jo pidetty eikä vihkitodistusta alkanut kuulua. Asianajaja oli kyllä muistanut käydä pyytämässä 60 euroa kottia. Viimein kävi ilmi, ettei vihkitodistusta ole tulossa ollenkaan.
Olen yleensä rauhaa rakastava, mukautuvainen ja kiltti suomalaistyttö, mutta rahan vedättäminen saa sappeni kiehumaan. Olen syntynyt kultalusikan sijaan muovilusikka suussa (minkähän valaan ruokatorvessa sekin lusikka nyt nököttää) ja olen itara kuin iilimato, joten sekä asianajaja että koko saari sai tuta ennen lähtöämme!
Häät numero kolme ja neljä
Suomeen saavuimme kesällä 2014 naimattomana avioparina, joten aloitimme naimakaupat uudelleen alusta. Nicaraguan suurlähetystöstä tilasimme miehelle esteettömyystodistuksen, jonka saavuttua syyskuussa painelimme naapurikylän maistraattiin.
Valittiin perjantaipäivä, jolloin sulhon suomenkielen kurssi loppui normaalia aiemmin, eikä hänelle tullut paljoa poissaoloa koulunpenkiltä. Maistraatin viereisessä rakennuksessa sattui olemaan kivasti lounasravintola, jossa piipahdimme hääaterialle. Marraskuussa suomalainen pappi siunasi kirkossa avioliittomme morsiamen perheen, suvun ja ystävien läsnäollessa.
Hmm. Jos joskus elämässä sukset menevät niin pahasti ristiin, että sauvatkin katkeavat ja eteen tulee avioero – onkohan meidän allekirjoitettava avioeropaperit neljästi? 😉
Päivän espanjan oppi: hääjuhlassa lausuttava ‘Tahdon’ sanotaan espanjaksi ‘Si, quiero.’
Olisi ihastuttavaa saada sinut mukaan some-yhteisöömme! Pääset kurkistamaan monikulttuurisen perheemme arkeen ja pysyt kärryillä uusimmista tarinoista. Ollaan yhdessä enemmän, tulethan mukaamme? Klikkaa näitä:
Facebook: https://www.facebook.com/intiaaniprinsessa
Instagram: https://www.instagram.com/intiaaniprinsessa.fi/?hl=fi
Juhlahumuisin terkuin Emmi La Lemmetty
On kyllä mielenkiintoinen kulttuuri josta saa teidän tarinanne kautta lukea. Alkoi tarinan huijari lakimies kismittää puolestanne. Saitteko koskaan rahojanne takaisin? Ei taideta tuolla marssia samalla tavalla poliisilaitokselle naputtelemaan rikosilmoitusta..?
Hei Jozanna! Kiitos viestistä! Aikaa on kulunut nyt niin paljon, ettei enää onneksi kiukuta. Rahoja ei saatu koskaan takaisin mutta välit asianajajaan on nykyään jo ihan ok. Joku joskus sanoi, että on viisautta osata antaa anteeksi vaikkei väärintekijä edes osaa pyytää. Helpompi elää ja hengittää, kun ei tarvitse vihoitella <3
Olipa kiinnostavaa tarinaa hääperinteistä. Ja minimalistina arvostan kovasti tapaa antaa käytännöllisiä lahjoja. Sen sijaan muovikukat trooppisissa olosuhteissa, huh, niissä en kyllä antaisi itsekään periksi!
Käytännölliset ja vielä itsetehdyt lahjat ovat parhautta 🙂 Juu, tuo Latinalaisen Amerikan muovi-ihannointi on kerrassaan suurta ja ihmeellistä.
t. Emmi