natural healing

Mieheni kotisaari Ometepe pursuaa tarinoita, legendoja ja uskomuksia. Perinteisesti paikallisia kasveja käytetään lääkinnässä vaikka toki nykyään jo pillerit ja varsinkin lääkeruiskut ovat myös suosittuja. Naisten ehkäisy hoidetaan myös piikeillä, hormonia tuikataan kannikkaan joko kuukauden tai kolmen kuukauden välein haikaran loitolla pitämiseksi. Vaivaapa mikä tauti tahansa, potilaalle määrätään yleensä vitamiineja ruiskulla annettavaksi. Yksi lankomiehistäni on kuuluisa paikallinen “ruiskuttaja”, jonka kyläläiset etsivät käsiinsä kun keho kaipaa piikitystä.

murtunut kasi lapsella
Iines loukkasi kätensä kaatuessaan ja papá teki kantositeen

Ollessamme viimeksi Ometepellä, pieni tyttömme sairastui heti ensimmäisellä viikolla ja kuume kirposi liki 40 celsius-asteeseen. Kävimme paikallisen lastenlääkärin pakeilla, joka oli oppinsa saanut Kuubasta. Hän kyllä määräsi suun kautta nesteenä annettavaa antibioottia mutta käynnin lopuksi tohtori lääkkeitäkin enemmän suositteli haaleaa laventelinkukkakylpyä vauvelillemme. Antibiootteja pieni ei suostunut syömään ja rohtokylpyä emme ehtineet kokeilla, kun kuume onneksi alkoi itsestään vähitellen hellittää.

Joko tiedät, mitä rokotuksia on syytä ottaa lapsille ja aikuisille suunnatessa tropiikkiin? Mitä koiranpuremalle tehdään ulkomailla? Lue lisää täältä.

kuume lapsella
Kuumeinen Iines setänsä Yelsinin kanssa

Muutamaa päivää myöhemmin herätessämme kukonlaulun aikaan (tosin tropiikin kukot kiekuvat pitkin yötä) ja katsoessamme mieheni kanssa toisiamme, totesimme molempien olevan varpaista hiusrajaan asti pilkullisia! Samaan aikaan talomme vierestä vuoren rinnettä laskeutui polkua pitkin sairaanhoitaja matkalla töihin. Huikkasimme hänet piipahtamaan meillä vilkaisemassa neulatyynyn näköisiä ruumiitamme. Hoitsu katsoi ja totesi: “allergia” ja jatkoi matkaa kohti terveyskeskusta. No, kuumetta eikä muita oireita ollut, joten katsottiin miten tilanne etenee ja pilkut katosivatkin muutaman päivän kuluessa.

allerginen reaktio
Miehen pilkut

tarttuva tauti

Minun pilkut

Pidätkö sivustoni ulkoasusta? Onko niitä helppo käyttää? Sivuni rakensivat taitavat tekijät Räikee Oy:ltä! Jos mietit uusia verkkosivuja, kannattaa käydä lukemassa asiasta lisää täältä.

Ometepellä uskotaan, että joitakin pitkäaikaissairauksia voidaan parantaa pysyvästi luonnonmukaisin keinoin. Mieheni kaksoisveljen sanotaan kärsineen nuorena astmasta mutta on nyt terve kuin pukki. Ihmeparantuminen kävi näppärästi Boa-käärmeen avuin. Tässä minulle kerrottu ja kuulemma toimivaksi koettu astman parannusresepti:

1. Tapa Boa-käärme
2. Erottele kuolleesta kehosta rasva
3. Valmista rasvasta juoma
4. Juota se astmaatikolle
5. Tadaa, astma on poissa!

Itse en ole ollut parantumista todistamassa, joten en uskalla lyödä päätäni pantiksi reseptin toimivuudesta enkä ole ollenkaan varma hyökkäävätkö eläintensuojeluviranomaiset, Tulli, Evira, Tukes, Tekes, terveystarkastajat, lääkeyhtiöt jne jne kimppuusi, jos otat reseptin kokeiluun!

kaarme
Käärme tiellä, ei kuitenkaan astman parantava Boa.

Kaikenlaiset ihottumat ja ihosairaudet ovat myös melko helposti parannettavissa luonnon turvin. Mieheni sanoo nähneensä omin silmin, kun naapurin käteen iski paha, leviävä ihottuma. Hoidoksi valittiin kasvi nimeltä “Siete Dedo” (kukahan biologiystäväni osaisi kertoa, mistä arkistosta löydän nicaragualaisille kasveille ja eläimille suomennoksen? Markku? Noora? Katja? Ilkka?) eli “Seitsemän Sormea”, joka on kirjoittajan valistuneen käsityksen mukaan jonkinlainen kaktus ja hyvin todennäköisesti Aloe Veran sukulainen. Nimensä kasvi on saanut sen ulkonäöstä, joka näyttää siltä kuin sormia sojottaisi joka ilmansuuntaan. Tässä resepti kasvin käyttöön ihottuman tai vaikka psoriaksen hoidossa:

1. Revi ihottumakohta auki, täysin vereslihalle.
2. Katkaise “Seitsemän Sormea” -kasvista yksi “sormi” ja hiero sisältä valuvaa maitoa auki repsottavaan ihoalueeseen.
3. Pure hammasta ja kestä hirvittävä kipu ja kirvely vuorokauden ajan, yölläkään et pysty nukkumaan.
4. Katso ja pala! Seuraavana päivänä ihottuma on parantunut eikä taudista muutaman päivän kuluttua näy enää jälkeäkään.

parantava kaktus
Siete Dedo eli Seitsemän Sormea -parantava kasvi

Tätäkään parantumista itse en ole ollut näkemässä, joten kokeilu on sinun omalla vastuullasi.

Päivän espanjan opetus: ‘kasvi’ sanotaan espanjaksi ‘planta’.

Parantavin terkuin Emmi La Lemmetty

Olisi ihastuttavaa saada sinut mukaan some-yhteisööni! Pääset kurkistamaan monikulttuurisen perheemme arkeen ja pysyt kärryillä uusimmista tarinoista, ekohippivinkeistä ja makrameeohjeista. Someyhteisön kesken arvotaan trendikkäät käsintehdyt makramee-korvikset/koru joka kuukausi! (Katso mallisto täältä) Ollaan yhdessä enemmän, tulethan mukaan? Klikkaa näitä:

Facebook: https://www.facebook.com/intiaaniprinsessa

Instagram: https://www.instagram.com/intiaaniprinsessa.fi/?hl=fi